Uupuneen työntekijän laillinen syrjintä ja leimaus

Aamulehti uutisoi viime viikolla siitä, että Tampere on lopettanut palkanmaksun työuupuneille. Syyksi kerrottiin se, ettei Kelakaan korvaa olosuhteista aiheutuvia sairauslomakorvauksia. Aiheesta syntyi vähintään pienehkö kohu erityisesti Facebookissa, kun ihmiset ihmettelivät voiko näin oikeasti tehdä.

Nykyisen yhteiskunnan ollessa sellainen kuin se on, ihmisen arvo määritellään pitkälti työn määrän perusteella, ei työn laadun. Ihmiset on opetettu siihen, että kunnollinen työntekijä on tunnollinen, ahkera eikä valita omasta tilanteestaan. Mikäli oma työ alkaa tuntua epämiellyttävältä ja työolostuhteet sietämättömiltä, aletaan hokea "ainakin minulla on töitä!" ja luetaan uutisia työttömyystilastoista. Useat työntekijät kärsivät "kiltin tytön" tai "kiltin pojan" syndroomasta, jossa kaikenlainen väärinkohtelu otetaan nurkumatta vastaan, poltetaan itsensä loppuun ja valitetaan asiasta vain kotona. Sankari on se, joka tekee eniten ylitöitä, ei se, joka tuottaa laadukkainta tulosta. Ja palkkaa ylitöistä ei tietenkään voi odottaa!

Olen itse ollut joskus samassa tilanteessa. Ylempään johtoon kuulunut väliaikainen esimies on työntänyt minulle enemmän ja enemmän töitä, määrättömästi vastuuta ja epäinhimillisiä työaikoja ja minä olen ollut liian kiltti ja tunnollinen sanoakseni vastaan. Kun päälle lisättiin se, että sain jatkuvasti kuulla erilaisia epätosia väitteitä omasta esimiehestäni, joka oli sairauslomalla ja sairaalassa - väliaikaisen esimieheni mukaan syyttä sairauslomalla - olin melko ikävässä tilanteessa. Olin jatkuvasti asiakkaan ja työnantajani välissä ja kun pyysin apua, en sitä koskaan saanut. Kun yhdentoista päivän työputken, kellonajat jotakuitenkin 6.00-00.00, katkaisi lakisääteinen vapaapäivä eli Itsenäisyyspäivä, olin valmis kaatumaan sänkyyn ja nukkumaan useita viikkoja putkeen. Kaiken tämän seurauksena olin seitsemän viikkoa sairauslomalla, diagnooseina työuupumus sekä masennus.

Oma tarinani ei kyseisessä työpaikassa päättynyt kovin hyvin vaan sain osakseni työpaikkakiusaamista sairauslomani aikana. Palkkani maksettiin vajaana, palkastani uhattiin vähentää työehtosopimuksen mukainen vuosikorotus puolen vuoden ajalta (useita satoja euroja) perusteena se, että palkkaa oli maksettu "liikaa" ja esimieheni haukkuminen jatkui edelleenkin. Hain sairauslomani aikana uutta työpaikkaa ja sellaisen sainkin. Edellisen työpaikan loput palkat jouduin hakemaan työsuojeluvaltuutetun kautta, niitä kun ei meinattu maksaa edes työsuhteen päättyessä oikein.

Vaikka kaikissa tapauksissa työuupumus ei liitykään ylityöllistymiseen tai laittomiin työaikoihin, kuten minulla, on työnantajan aivan turha ummistaa silmänsä ongelmilta. Kelan viesti sairauslomarahan suhteen on se, että työnantaja on vastuussa työntekijän hyvinvoinnista. Mikäli työnantaja ajaa työntekijänsä uupumukseen ja tätä kautta sairauslomalle, olisi aika muuttaa työolosuhteita eikä rankaista työntekijää siitä, ettei tämä enää jaksa. Työnantajalle valitettavasti vaikein asia on peiliin katsominen ja sisäisiin ongelmiin tarttuminen, ongelmat kun yleensä ovat siellä työntekijöiden tasolla, harvemmin hyväpalkkaisen johdon puolella. Mikäli johdolla vastaavia ongelmia olisi, olisi heillä myös usean tuhannen euron kuukausipalkastaan mahdollisuus säästää muutaman kuukauden menoihin rahat. Tämän lisäksi usein tilanne, jossa työntekijä antaa rakentavaakin kritiikkiä omista oloistaan tai omasta työstään, koetaan johtajiston puolella kapinoinniksi tai muuten vain uhkaavaksi, jolloin asioihin puututaan vielä vähemmän. Työntekijähän ei koskaan saa tietää mistään enempää kuin esimiehensä!

Loppujen lopuksi selviydyin omasta kokemuksestani voiton puolella. Opin itsestäni enemmän kuin olisin voinut oppia ilman kokemuksiani ja opin myös arvostamaan omaa jaksamistani. Tämän seurauksena en enää antaisi työnantajani kiusata minua, mutta en myöskään kovin herkästi valita työolosuhteista. Opin olemaan vahvatahtoinen ja ahkera ja unohtamaan liian kiltteyden. Opin myös luottamaan omiin kykyihini niin paljon, että kykenin perustamaan yrityksen! En silti koskaan toivoisi kenellekään samaa kokemusta kuin itselleni, vaikka kohtalotovereita tästä maailmasta varmasti paljon löytyykin.

Olisi mukava sanoa, että päätös siitä, ettei palkkaa makseta työuupumuksen vuoksi sairauslomalla oleville työntekijöille, parantaisi työntekijöiden olosuhteita tai säästäisi yrityksen rahoja sairauslomapalkkojen muodossa. Kuten Facebookin kommenteistakin heti saattoi lukea, lääkäritkin ovat hyvin tietoisia päätöksestä. Useimmiten diagnoosiksi sairauslomatodistukseen kirjoitetaankin jonkin muu kuin Z-koodi eli "Elämäntilanteen hallintaan liittyvät ongelma", tarkemmin "Z 73.0 työuupumus". Henkilöt diagnosoidaan masentuneiksi tai ahdistuneiksi eikä työpaikan ongelmiin puututa. Tämä ei auta työntekijöitä millään tavalla.

Tällaiset päätökset tulisi heti hylätä ja valtuuttaa työnantajat puuttumaan työuupumuksen syihin, mikäli ne johtuvat työpaikkaan liittyvistä syistä kuten työtehtävien vaikeudesta, määrästä, työyhteisön kiusaamisesta tai muusta vastaavasta syystä. Työnantajat leimaavat työuupumuksen vuoksi sairauslomaa hakevat työntekijät huonoiksi työntekijöiksi, halusivat sitä tai eivät, tällaisella päätöksellä. Jokaisella ihmisellä tulisi olla oikeus jäädä sairauslomalle ja saada siitä sairauslomakorvaus ilman pelkoa leimautumisesta.

Opiskeluputkesta työttömyystuubiin

Taloussanomat kirjoitti tiistaina aloista, joihin on liikaa hakijoita ja liikaa koulutettua työvoimaa, otsikolla Näihin töihin tunkee nyt liikaa väkeä. Suurelle osalla ystäväpiiristäni kyseinen artikkeli ei ollut mikään uutinen. Valitettavan moni opiskelukavereistani on päätynyt uudelleenkouluttautumaan, jatko-opiskelemaan tai työttömäksi, koska töitä ei yksinkertaisesti ole löytynyt. Itselläni on ollut sama kohtalo. Taloussanomien artikkelin lisäksi Yle uutisoi tänään torstaina valmistumisesta ja opiskelujen aikaisesta työkokemuksesta otsikolla Nopea valmistuminen ei aina kannatavaa korkeakouluopiskelijalle.

Taidealoilla, joilla kilpailu on käsitykseni mukaan kovaa eikä töitä ole muutenkaan määrättömän paljoa, yllätys työttömyydestä on ehkä pienempi kuin teknisellä puolella. Tämä ei kuitenkaan yksittäisen ihmisen tilannetta paranna. Jos töitä ei ole, niitä yksinkertaisesti ei ole. Valitettavasti tätä ei tunnuta käsittävän päättäjien piirissä. Luovien alojen työharjoittelupaikoista en valitettavasti osaa sanoa. Toisaalta, oppilaitoksen puolelta kokemusta on sen verran, ettei esimerkiksi taiteen ja viestinnän opiskelijoille kovin usein kelvannut talon sisäinen työkokemus ja töistä saatava palkka. Asiaan saattoi vaikuttaa silloinen taloudellinen tilanne, jossa harjoittelupaikkoja ja palkkatöitä saattoi löytyä helpommin kuin esimerkiksi nyt. Lisäksi lyhyt projekti ei kartuta työkokemusta yhtä paljoa kuin usean kuukauden harjoittelu, joten valinta tuskin monelle opiskelijalle on vaikea. Vastaus kysymykseen "miksi emme saa taiteen ja viestinnän opiskelijoita tekemään projektejamme?" oli se, ettei palkkataso ollut tarpeeksi korkea ja että opiskelijat saivat töitä muualtakin.

Teknisillä aloilla kilpailu jo pelkistä työharjoittelupaikoista voi aiheuttaa sen, ettei opiskelun aikana saatava työkokemus ole relevanttia opiskeluihin nähden. Ympäripyöreät vaatimukset ja toisaalta huono ohjaus oppilaitoksen puolelta voivat vaikuttaa siihen, että esimerkiksi 12 kuukauden pakollinen työharjoittelu ammattikorkeakouluopintojen aikana on käytännössä 6 kuukautta kaupan kassalla työskentelyä tai siivousta ja 6 kuukautta teknisen alan aputyötä, jossa vastuuta ei ole juuri lainkaan eikä käytännön töistä saa edes kunnon käsitystä. Koulutus perustuu siihen, että kaikista asioista voidaan käydä läpi perusteet ja lopullinen osaaminen saavutetaan vasta töiden parissa. Töitä vaan ei koulutuksesta huolimatta heru ilman relevanttia ja spesifioitua työkokemusta. Kappas, oravanpyörä on valmis!

Ongelmalliseksi työharjoittelun tekee myös se, että useat yritykset ja jopa kunnalliset työnantajat ottavat työharjoittelijoita mielellään, mutta eivät tarjoa näille työsuhdetta harjoittelujakson jälkeen. Työharjoittelijat ovat halpaa työvoimaa, joilla voi teettää helppoja tehtäviä, kuten varastojen ja arkistojen siivousta, postitusta ja kopiointia. Jokaista näistä olen itse tehnyt "oman alan" työharjoittelupaikassa. Työvoimatoimisto ei omalta osaltaan rohkaise ammattikorkeakoulusta valmistuneita. Mikäli töitä ei löydy, tarjotaan mahdollisuutta mennä palkattomaan työharjoitteluun. Ihannetilanteessa lyhytkestoista työharjoittelua seuraa vakituinen tai määräaikainen palkallinen työpaikka. Todellisessa maailmassa tällaista tapahtuu hyvin harvoin ja työharjoittelun päättyessä työnantaja ottaa seuraavan työharjoittelijan.

Kun aloitin opiskelut vuonna 2001 ympäristöteknologian alalla, minulle kerrottiin, että kyseessä on tulevaisuuden ala. Hakiessani kouluun ja koulun alkaessa annettiin ymmärtää, että töitä olisi helppo löytää ja että työllistyminen on hyvää. Uskoisin tilanteen olevan sama edelleenkin ja vastaava myös muilla teknisillä aloilla sekä erityisesti tradenomiopiskelijoilla, joiden työllistymistilastoja voidaan helposti vääristellä sillä, että kaupan kassalla työskenteleminen lasketaan "oman alan" töiksi. Kun työharjoittelupaikkaa ei lukuisista hakemuksista huolimatta löytynyt, annettiin ymmärtää että ongelma olisi minussa itsessäni. Ohjausta tai opastusta en työharjoittelupaikan hakemiseen saanut, ainoat ohjeet olivat "otat yhteyttä tai vaikka kävelet johonkin työpaikkaan CV:n kanssa". Tämän seurauksena, valmistuessani ammattikorkeakoulusta ja päästessäni opiskeluputken päähän, ei työkokemusta ollut juuri nimeksikään omalta alalta, töitä ei ollut tietenkään tarjolla enkä halunnut pakollisten työhajoittelun ja usean vuoden opiskelun jälkeen mennä palkattomaan työharjoitteluun. Jouduin siis työttömäksi ja ainoa työpaikka, jonka sain, oli siivousalalta.

Jokainen, joka on viimeisen kymmenen vuoden aikana hakenut töitä ja vieläpä saanutkin niitä, tietää ettei työpaikkoihin käveleminen ole enää mahdollista. Omien vanhempieni ikäpolvi pitää edelleenkin päivänselvänä sitä, että opiskelujen jälkeen töitä saa heti ja työpaikat ovat vakituisia. Itse olen kantapään kautta todennut sen, että pätkätyöt ovat päivän sana, työhakemuksista suurinta osaa ei edes lueta ja alan vaihto ilman pitkällistä uudelleenkoulutusta on lähes mahdotonta. Monessa paikassa vaa'assa painaa myös se, oletko niin sanottu "hyvä tyyppi", jolloin ahkerat mutta hiljaiset ihmiset jäävät herkästi huomaamattomiksi. Valitettavasti hallituksessa istuvat ihmiset ovat liian vanhoja ja liian kaukana tämän päivän työ- ja opiskeluelämästä ymmärtääkseen maailman muutosta. On helppo hymyillä, kun nykyisen pestin jälkeen on tiedossa seuraava työpaikka kovalla palkalla. Täällä ruohonjuuritasolla, jossa edes määräaikaisen työsuhteen löytäminen on käytännössä miltei mahdotonta, ei olekaan hymy ihan niin herkässä. Liekö ihme, että lähipiiristä useampi on perustanut oman yrityksen ja kituuttaa tälläkin hetkellä köyhyysrajan alapuolella, koska verotus ja muut kulut ovat yrittäjälle tässä maassa mahdottoman suuret.

Kirjoittaja on tamperelainen ympäristöteknologian insinööri ja yksityisyrittäjä opetusteknologian alalta.